tiistai, 30. lokakuu 2012

Uusi ajanjakso Casperin blogissa

Heipä hei! 

Olemme päättäneet siirtää blogimme uuteen osoitteeseen, http://casperrednose.blogspot.fi/ . Tämä siitä syystä, että koemme Vuodatuksen blogisivuston olevan tämän hetkisiin uudistusaikeisiimme liian rajallisen. Lisäksi jatkossa bloggerin puolella meitä on enää kirjoittamassa kaksi kirjoittajaa. Tervetuloa lukemaan uutta blogia. Tällä hetkellä sivustolla on vasta perusrunko, mutta piakkoin kirjoittelemme kuitenkin takautuvasti tästä vuodesta, treenikaudesta sekä maastojuoksukokeissa menestymisestä. smiley

Terkuin Casper

lauantai, 3. joulukuu 2011

Pidemmän ajan kuulumiset :)

 Heipä hei taas!

Aika paljon aikaa on kirjoittamisesta kulunut, sillä työ- ja koulukiireet ovat vallanneet arkemme kesä- ja syyslomien loputtua. Tässäpä siis tiivistetysti, mitä olemme puuhailleet melkeinpä puolen vuoden aikana.

HEINÄKUU

Juhannuksen jälkeen kävimme morjenstamassa hieman tuttujamme. Casper ihasteli uutta tulokasta, alle vuoden ikäistä tyttövauvaa. Pitihän se punainen nenä toki tunkea sitteriin, vaunuihin ja vauvelin naamalle, mutta onneksi vauva oli yhtä utelias ja myötämielinen kuin ipana.  Sillä mökillä oli järven ranta alle kivenheiton päässä, ja siitä tuli Casperille oikein mieluinen uima- ja urheilupaikka.. Kaikki lähellä olevat kastuivat, mukaanlukien kameramies ja -nainen!  Toki sitten otettiin välillä poikanen sisälle lepäämään, ettei homma mennyt ihan urheiluksi ja levollekin jäi aikaa. Yön tultua ipana asettui ihan kuin olisi nukkunut mökissä ennenkin. Aamun tullessa piti leikkiä kuitenkin vahtikoiraa haukkumalla mökin emäntä...  Siltä reissulta toivuttuamme meillä olikin sitten täällä kotopuolessa oikeastaan pelkästään Jaamankankaan juoksuja ja läähättämistä. Tämäkään kesä ei nimittäin tuntunut hellittävän millään kuumuutensa puolesta.

ELOKUU

Elokuun alku meni oikeastaan normaalia kotielämää viettäen lukuun ottamatta 7.8. järjestettyjä Kuopion KV-näyttelyitä. Tässä siitä tulokset:

Tuomari Ekaterina Sanashenko, Venäjä:

Corr. teet. Good type. Corr. shape of the head. Good neck. Enough deep chest. Enough angul. in shoulders. Good angul. in hindquarters. Could have better reach on moves.

JUN ERI SA JUK1 PU1 VSP SERT ROP-JUN.

13.-14.8. pidettiin Joensuun KV-näyttelyt, jotka menivät ensimmäisenä päivänä kohtalaisesti, ja toisena päivänä jopa odotettua paremmin. Tässä siitäkin arvostelut.

13.8. Tuomari Tanya Ahlman-Stockmari:

Hyvän kokoinen. Riittävän yhdensuuntaiset pään linjat. Oikein sijoittuneet korvat. Hyvä alaleuka ja kaula. Etukulm. saisi olla enemmän. Hyvä raajaluusto, käpälät ja ranteet. Ylälinja saisi olla parempi liikkeessä ja seistessä. Väri saisi olla voimakkaampi. Takaraajojen liike saisi olla tehokkaampi. Palkinto määräytyy takaraajojen liikkeestä ja ylälinjasta tänään. Erinomainen käytös.

JUN H

14.8. Tuomari Fernando Madeira Rodrigues:

The lines of skull could be more parallel. Nice front. Topline is not very strong. Nice set up tail. Moves well.

JUN ERI SA JUK1 PU2 VARA-SERT ROP-JUN

Viikkoa myöhemmin meillä olikin sitten hieman erilaista toimintaa. Kävimme moikkaamassa Minniä ja Nalaa. Siellä oli hieman menoa ja meininkiä, kun nuorimmaiset pääsivät pitkästä aikaa telkkuamaan keskenään.  Loppuviikosta kävimmekin sitten taas maalaismaisemissa. Saarivaarassa Casper sai syödäkseen jäniksen koipea, liekkö se sitten ollut kovin hyvää, mutta ainakin poju yritti sitä piilotella paikkaan jos toiseen.... Saarivaaran reissulla saimme myös kokea sen hauskuuden, kun koiralla on oma tahto. Ipana olisi kovasti halunnut jäädä vielä tutkimaan metsää ja muita mielenkiintoisia paikkoja, mutta saatuamme pojun kiinni, uni tulikin heti takakonttiin hypättyä. Hauskaa meillä oli kaikilla, Casper taisi uneksia siitä vielä viikon sen jälkeenkin...  Saarivaaran reissun jälkeisenä päivänä piipahdettiin myös erään kaverin luona, jossa oli tarjolla ilta-auringon lisäksi lettuja mansikkahillolla. Casperkin sai osansa. 

SYYSKUU

Syyskuun alussa pakkasimme laukkumme kohti Pohjois-Savoa. Siellä Casper pääsi pihanvahdiksi ja kaveriksi pihahommiin. Aidan leikkuun ohessa poju taisi metsästellä myös ohi lentäviä lintuja ja lehtiä.. leveä ja ilkikurinen virne kasvoillaan.  Kävimme samalla reissulla turistoimassa Kalakukkomaastoissa. Siellä oli paljon hännän heiluttajia, ja törmäsimme siellä muihinkin Sahiksiin. Ihasteluiden lomassa kuitenkin tuli aika viileä sää, joten Casper joutui viettämään suurimman osan ajasta autossa. Hyvin siellä muilla meni, nautimme kovasti sen vilskeen seuraamisesta. 

Kalakukkomaastojen jälkeen yövyimme vielä yhden yön Siilinjärvellä, jonka jälkeen matkamme jatkui Kuopion kautta Joensuuhun. Kuopiossa tapasimme Casperin veljen, Kamun (Sawhorse's Going Wild).  Veljesten tapaaminen oli vaihteleva. Aluksi Casperin piti vähän rehennellä suuruudellaan ja elvistellä, mutta pienen lenkityksen jälkeen hihnassa seurusteleminen sujui mukavasti. Veljekset eivät tällä kertaa päässeet irti, mutta parituntisen jutustelun ja palloilla leikkimisen lomassa oli helppoa huomata, kuinka erilaisia persoonia veljekset ovat. Kamu on enemmän rauhallinen, nauravainen ja leikkisä, kun taas Casper on puolestaan villi, elvistelevä ja tottakai, nauravainen. Toivottavasti saamme pian samanlaisen tapaamisen järjestetyksi.  

Joensuuhun saavuttuamme arki kuitenkin alkoi. Casperin karva tuntui olevan kesän jäljiltä huonohkossa kunnossa, joten päätimme kokeilla sen parantamista uudella ruualla. Uusi Casperin ruoka on siis Sam's Field: Fresh Chicken Potate 4300 Power. Näin kirjoitushetkellä voinee todeta, että olemme kaikki tyytyväisiä nykyiseen turkin laatuun. Aluksi vaan tuli kummasteltua suurta rasvan määrää ja pientä annoskokoa. 

LOKAKUU

Syksy siis tuli ja meni. Casperin aloittama juoksuharrastus jäi tauolle, emmehän olleet treenanneet kuin muutaman kerran tänä kesänä. Viehelaitteen "pupun" sijasta pojua kiinnosti nyt oikeat puput, oravat, siilit, päästäiset ja myyrät. Öhöm... ja pari kertaa on kieltämättä "kynnetty peltoa" pojan nähtyä jotain KIINNOSTAVAA ja HERKULLISTA.  Mutta toisaalta, hyvä tietää että saalisvietti on kohdallaan. Ennen iltojen pimenemistä pyrimme käymään metsässä juoksentelemassa ainakin pari kertaa viikossa. Lokakuu meni paljolti kuitenkin hihnalenkkejä tehden. Näimme Casperin kanssa myös paljon vanhoja ja nuoria kavereita, kuten Minnin, Nalan, Armaan ja Demin. 

MARRASKUU

Ikävä kyllä marraskuun alusta sää alkoi töiden jälkeen olla jo niin pimeää, että juoksuttamiset jäivät viikonlopuille. Herkkähipiäisin joutui ottamaan myös talvipuvun ylleen välillä, sillä lämpötila alkoi olla jo pakkasen puolella. Mutta oli paikkojen jäätymisessä hyvätkin puolensa, sillä Casperia kiinnosti kaikki mahdolliset lätäköt, joista sai tassun läpi. Pieni jään rikkoutumisesta aiheutuva ääni oli pojun mielestä hauska, ja sitä suuremmalla syyllä kaikkien lätäkköjen ylitse piti saada talsia  Lumen sataessa itse hiutaleet eivät enää olleet niin kiinnostaneet yhtä paljon kuin viime talvena, mutta lumipallot ovat edelleen I-HA-NI-A.. Jopa niin ihania, että niitä pitää edelleen kaivaa, vaikka alkuperäistä lumipalloa ei olisi enää olemassakaan... (aww) Vaikka metsälenkit on joutunutkin säästämään viikonlopuille, niin on Cassu osannut niistä nauttia. Välillä ipana saattaa nukkua päivässä kahdeksankin tuntia.. 

 

Tässä pitäisi nyt olla kaikki, mitä on tapahtunut.. Olihan siinä jo paljon. 

Me toivotamme kaikille hyvää joulun ja uuden vuoden odotusta, 

- Casper & palvelusväki. 

 

Vas. Markku & Kamu, Oik. Jari & Casper.

 

tiistai, 5. heinäkuu 2011

Hierontaa, Argeologiaa, Näytelmöintiä jne...

paljon on kerennyt tapahtua kun on vähän jäänyt vähälle tämä blogin päivitys...

Casper on päässyt nautiskelemaan kevään tulosta ja siitä että rupeaa vähän
pakkeset jo vähenemään ja ei tarviikkaan enään aina olla mantteli päällä kun
lähdetään aamulla lenkille ja siitäkös ipana tykkääkin ja nauttii täysillä
etenkin kun pääsee kirmailemaan irti ollessaan ipana pitää menemään niin että
lumi vaan lentää mutta liukkaus ei ole ollut ongelma Casperille. Casperilla on
tapana juosta irti ollessaan kohti ja väistää viime tipassa ja tätäkin ipana
harrastaa talvellakin eikä ole vielä kertaakaan väistö epäonnistunut.

Casper oli mukana 5.2.2011 Koirahieronta luennolla jolla oli luennoimassa ja
näyttämässä hieronta otteita Heli Kapanen-Lappalainen ja siinähän pikkumiehelle
olikin ihmettelemistä kun olisi kavereita mutta kun niiden luo ei saa mennä
leikkimään ja riekkumaan. Aluksi Casper ei oikeen malttanut ruveta rauhoittumaan
mutta kyllä se siitä kun muutkin rauhoittuivat hierottavaksi niin casperkin rupesi
vähän rauhoittumaan kun tilaan tuli muutenkin rauhallinen ilma piiri ja luennoitsia
osasi antaa hyvin rauhoittumis vinkkejä ja näyttä hyvin että miten voidaan tehdä kotona
itse kotona ihan perus hierontaa koiran hyvin vointia edistämiseksi.

Casperista on tulossa hyvää vauhtia argeologi. Casper on jo monen viikon ajan lehmossa
porukoillani käydessämme kun olen päästänyt irti niin painellut keskelle lumi hankea
kaivamaan lumeen kuoppaa ja ei ole tullut pois käskystä vaan on aina pitänyt hakea sieltä
pois ja on jäänyt sen jälkeen itkemään oven taakse että tahtoo takaisin no olen kuitenkin
päästänyt ipanan sinne touhuamaan kun siellä tuntui olevan jotain kiinnostavaa niin viime
kerralla kun kävimme siellä ja taas päästin ipanan tapani mukaan autosta irti pihalle ja
Casper paineli sinne hankeen no mä kävin hakemassa pois ja sisällä Casper jäi itkemään
oven taakse että tahtoo takaisin noo äitini heltyi ja lähti seisoksimaan ulos ja vähän
ajan päästä äitini tuli sanomaan että nyt hän tietää miksi Casper on ollut niin kiinnostunut
siellä kaivamisesta nimittäin isäni oli heittänyt joskus alku talvesta linnuille sinne lohen
pään ja Casperhan oli haisanut sen sieltä ja kaivoi sitä ylös ja löysi nyt aarteen itselleen
ja oli kantanut sen siihen portaille niin ylpenä että mitä hän on löytänytkään. että ei tässä
voi muuta todeta kun että on Casper suhteellisen periksi antamaton jos se johonkin rupeaa
mielenkiinnolla odotan että miten ensi kesänä lähtee sujumaan Verijäljen ajo kun ilmottauduin
MEJÄ ryhmään jossa voimme yhdessä Casperin kanssa treenata verijäljen saloja ja jatkaa sitä
mihin viime vuonna jäimme.

5.3.2011 Casper kävi toisissa näyttelyissään ja hyvinhän ne taas meni

Tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen

Vahva nuori uros. Erit. hyvin kehittynyt. Hieman korkeat otsaluut. Hyvät korvat. Pitkä kaula.
Pysty lapa ja olkavarsi. Rintakehässä jo hyvä syvyys ja tilavuus.
Hieman pitkä lanneosa. Hyvät takakulmaukset. Yhdensuuntaiset liikkeet. Reipas ja itsevarma.

 

JUN ERI JUK2


19.3.2011

Pykyn talvirieha

Casper oli mukana Pyhäselän koirayhdistyksen lasten talviriehassa ja siellä jos
pojalle olikin paljon ihmettelemistä ja uusia asioita, ja etenkin paljon lapsia,
joilta sai paljon rapsutuksia :) ja kävipä siellä ihkaoikea poliisikoirakin pyörähtämässä.
Päivä oli raskas mutta sitäkin antoisampi.

Tässä kesän tullen olemme aloittaneet Casperin kanssa pyörälenkit ja viehejuoksutreenit, joista
kummastakin Casper nauttii täysin rinnoin. Tähtäämme kisakuntoon ensi kesälle, eli kesälle 2012...
Sen saa sitten nähdä että miten hyvässä kunnossa sitä sitten ollaan. ;P

 




Juhannus 2011


Juhannuksen Casper pääsi viettämään mökkiympäristössä Maaningalla, jossa poika saikin olla koko
ajan vapaana... eli toisin sanoen Casper vartioi tonttia ja omistaja huhuili välillä perään,
että missä sitä mennään :D kyllä vaan poika tykkäsi vapaudestaan eikä kertaakaan lähtenyt minnekkään
kauemmas, että aina kun kävi pihalla vislailemassa niin poika tuli suhteellisen nopeasti paikalle.
mökillä jo huomasi, että miten raskasta Casperille oli vartioida tonttia kun n.12h sai olla
vapaana, illalla kyllä uni maistui ja kun tulimme lauantaina kotiin, niin poika vain nukkui käytännössä
keskiviikkoon asti ja palautui näin ollen raskaasta vartiointi viikostaan.



Kävimme myös kokeilemassa Casperin kanssa ensimmäistä kertaa veneilyäkin Pielisjoen maisemissa!
sehän oli pojasta todella jännää, ensin oli ihan kiva katsella ja vahtia veneestä käsin vähän
lokkeja sun muita lintuja, mutta sitten kun tuli vähän enemmän aaltoja niin rupesi pelottamaan
ja piti tulla syliin istumaan, kun oli vähän jänskää. mutta pääpiirteittän Casper oli rohkeasti
veneessä ja tätä kokeilemme vielä uudemmankin kerran jahka taas säät lämpenee. :)

Kaiken kaikkiaan kesän alku on siis sujunut erittäin hyvin ja nopeasti. Tähän loppuun taas hieman kuvia touhuiluistamme. :)

 

 

sunnuntai, 23. tammikuu 2011

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Casperin elämään nyt ei mitään maata mullistavaa kuulu, mutta jotain kuitenkin. Joulu meni Casperilla kivasti ja ipana saikin jonkin verran lahjoja... Eli oli todennäköisesti ollut kilttinäkin, kun sai jopa Hurtan uuden lämpömanttelin, joka olikin kovien pakkasten aikaan kovassa käytössä! Mantteli päällä Casperia ei tuntunut kovat pakkaset haittaavan mitenkään kun vaan pysyi koko ajan liikkeessä - paikallaanhan kylmä vähän pääsee iskemään. Uusi vuosi ipanalla meni hyvin kun vintiö ei välittänyt paukkuvista raketeista millään tavalla. Vähän kuunteli että mikä siellä paukkuu, mutta ei mitään sen enempää.

Tammikuun alussa Casper muutti asumaan Hammaslahdesta Joensuuhun,  jonne hän on kotiutunut todella hyvin! Täällä tulee lenkillä vastaan paljon enemmän koirakavereita kuin mitä Hammaslahdessa tuli, joten hihnakäyttäytymistä toisten koirien seurassa on päästy harjoittelemaan vähän paremmin.

Casper pääsi ensimmäistä kertaa metsään juoksemaan lajitovereidensa Rudolfin ja Ralffin kanssa, ja siellähän riemua riitti pariksi tunniksi! Sen jälkeen ihmiskansalle rupesi tulemaan vähän kylmä, ja piti lähteä pois... Hörökorvathan olisi vielä jaksaneet telmiä vaikka kuinka.

Eilen Casper oli mukana viettelemässä pienimuotoisia tupaantuliaisia lähinnä kahvitteluiden merkeissä, ja siinähän pienelle hörökorvalle olikin ihmettelemistä, kun kokoajan tuli ja lähti ihmisiä, mutta onneksi nämä kaikki ihmiset olivat tuttuja Casperille ennestään, ja niiden kanssa oli hauskaa leikkiä ja telmiä, ja mikä parasta rapsuttajia riitti koko ajalle.

 

Casper kävin ensimmäisissä näyttelyissäänkin Ilomatsin ryhmänäyttelyissä 16.1.2011 jossa tuomarina oli Soile Bister. sieltähän tuomisina tuli ROP-pentu & KP palkinnot ja todella hyvä arvostelu.

Erinom. tyyppinen hyvin kaunislinjainen. Hyvä luustoinen nuori uros. Kaunis pää. hyvä ilme, korvat & purenta. Erinom. raajat & tiiviit käpälät. Lupaava runko. Väri ok. Lupaavat liikkeet. Ihastuttava luonne.

Tässä pari kuvaa näyttelyistä.

 

 

 

Iso kiitos Riinalle kuvista

 

tiistai, 16. marraskuu 2010

Hiljaiseloa ja lunta

Viime blogipäivityksestä onkin jo vähän aikaa, joten jos tässä nyt yrittäisi rustata jotain…

Casper kasvaa kovaa vauhtia ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita on koko ajan edessä. Noo eipä noita vaarallisia tilanteita ole ollut juurikaan. Olemme käyneet puistoilemassa jonkin verran ja poikahan tykkää siitä erittäin paljon, ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Ei vaan meinaa millään saada poikaa pois puistosta kun sinne on päässyt.

Casper tykkää juoksennella muiden kanssa, mutta sitten poika vähän tykkää käyttää ääntään jos joku ei hänen kanssaan juoksekaan. Mutta eipä siitä ole sen enempiä ongelmia syntynyt, eikä poika ole kotioloissa ruvennut ääntään käyttämään. Tänne meille satoi luntakin tuossa ja siitäkös Casper innostui kun pääsi painelemaan lumeen ja riekkumaan siellä. Mutta on lumi päässyt vähän yllättämäänkin vintiön pienimuotoisilla törmäämisillä ihmisten jalkoihin; pääasiassa mitään säikähdystä isompaa ei ole kuitenkaan päässyt tapahtumaan.

On Casper oppinut myös hyödyntämään  lunta niin, että kun juoksee edellä ja tekee juuri ennen puuta tai aitaa äkkikäännöksen, niin kaverihan juoksee suoraan siihen esteeseen! Tämän Casper älysi viime puistoilukerralla, kun 7 -kuinen dopperivauva oli vähän liiankin innokas… Niin dopperia sai vähän rauhoiteltua juoksuttamalla sitä aitaan, mutta onneksi siitäkään leikistä ei kummallekkaan tullut mitään vaurioita.

Virtaa ipanaan on tullut nyt viimeisen kuukauden aikana huomattavasti lisää. ja sitä onkin vähän jo odoteltu. Esimerkiksi puistolla Casper ei näytä väsymisen merkkejä nykyisin ollenkaan, mutta sitten kun päästään kotiin mukavalle sohvalle, niin johan uni pojalle maittaa. Casper kiittää omistajiaan olemalla aina iloinen ja reipas poika kokeilemaan kaikkea uutta ja jännittävää. Nyt talviaikaan vaan meidän koirayhdistyksellä ei ole mitään arkitokotreenejä, niin ne on nyt talven ajan poissa kuvioista… Mutta pitäähän sitä aina välillä tokoilla tuolla lenkkipolun varrella, että mieli pysyy virkeänä ja ettei pääse taidot ruostumaan!

Ja lopuksi pari kuvaa